Etusivu
Olen kirjailija Aatu Karri, tässä hieman historiaa:
Aatu Arnold Karri (s. 1957 Veteli Räyrinki) on Suomalainen Pohjalainen kirjailija, ammatiltaan palvelupäällikkö. Sukumme on kotoisin isäni puolelta Etelä-Pohjanmaalta Kortesjärveltä.
(nyk. osa Kauhavaa). Äitini sukunimeltään Lohti, taas on syntyisin Kalajoelta Pohjois-Pohjanmaalta.
Itse olen syntynyt Keski-Pohjanmaalla, joten voi sanoa, että koko pohjalaisuuden kaari on edustettuna. Etelä-pohjalainen luonteenpiirre päällimmäisenä.
Vuosien saatossa on tullut asuttua lukuisissa eri kunnissa/kaupungeissa. Muutama mainiten:
Räyrinki, Vantaa, Helsinki, Tuusula, Turku, Tampere, Oslo, Lilleström.
Paikkakunnista nyt puhumattakaan, joten elämänkokemusta on kertynyt aikamoinen annos.
Ensimmäiset 10 vuotta elämästä Pohjanmaalla, josta muutto Helsingin maalaiskuntaan ( Vantaa ) perheen mukana.
Vaikka työelämä vei mennessään kulttuurin tekeminen oli koko ajan mielessä.
Olen toiminut ohjelma-avustajana lukuisissa elokuvissa ja mainoksissa. m.m elokuvissa Katsastus, Terroristit, sekä useissa televisio-ohjelmissa ja lehtimuotoisissa mainoksissa.
1990-luvun lopulla öljymaalaukset ja verkkotaide vei mennessään.
Kuuluin aikoinaan Tuusulan taideseuraan.
Maalasin noin 250 öljymaalausta ja olen osallistunut lukuisiin näyttelyihin.
Kirjoittaminen alkoi varsinaisesti vuosituhannen vaihtuessa. Sitten innostuin kirjoittamisesta, joka onkin jatkunut lähes päivittäin/viikottain, kunnes vuonna 2007 käsikirjoitukset pääsivät julkiseen levitykseen.
Sivulta löytyy linkit kirjoihin ja voit tilata myös haluamasi kirjan edullisesti. Kirjat ovat saatavilla myös kirjastoissa, sekä kirjakaupoissa.